Immateriaalioikeudet
Immateriaalioikeudet pähkinänkuoressa
Immateriaalioikeudet ovat rakenteeltaan omistusoikeuden kaltaisia yksinoikeuksia, joihin lukeutuvat tekijänoikeudet ja teollisoikeudet. Nämä oikeudet kohdistuvat erityisiin aineettomiin objekteihin, kuten tekijänoikeus "teokseen", teollisoikeuksista patentti- ja hyödyllisyysmallioikeudet "keksintöön", tavaramerkkioikeus "merkkiin", mallioikeus "malliin", kasvinjalostajanoikeus "lajikkeeseen", integroitujen piirimallien suoja "piirimalliin". Elämme nyt keksinnöllisyyden, luovuuden ja osaamisen otollista aikaa. Yhteiskunta ja globaaliset markkinat suorastaan vaativat luovuutta, asiakaslähtöisiä innovaatioita sekä uusia kaupallisia menestystarinoita. Menestystarina rakentuu aina osittain immateriaalioikeudellisten objektien taloudelliseen hyödyntämiseen.
Ideat
Idean vapaa liikkuvuus
Ajatukset, aiheet, puhtaasti älylliset toiminnot ja ideat ovat aineettomia eli immateriaalisia, mutta eivät koskaan immateriaalioikeudellisen yksinoikeuden kohteita, vaikka niillä saattaa olla huomattavaakin taloudellista arvoa tai lisäarvoa ja yhteiskunnallista merkitystä.
Tämä yleisesti hyväksytty ja teollistuneiden valtioiden IP-oikeusjärjestelmistä tunnettu ratkaisu kehittyi jo 1900-luvun alussa. Oikeustekninen rajanveto idean ja keksinnön välillä vaikuttaa lähtökohtaisesti yksiselitteiseltä: ideat eivät kuulu immateriaalioikeudellisten yksinoikeuksien kohteiden joukkoon. Esimerkiksi Platonin ideaoppi, idea elokuvan aiheesta tai ratkaisutapa ideasta kannattavan liiketoiminnan synnyttämiseksi eivät ole sinänsä immateriaalioikeudellisella yksinoikeudella varattavissa. Ratkaisu perustui ja perustuu edelleen (elinkeino yms.) vapauden vaatimukseen.
Ideoita ideoista
Ideat muodostavat vapaan ja kaikkien ulottuviin tarkoitetun varannon. Ideat ovat vapaita liikkumaan ja näin ollen jatkokehittymään ja kehittämään yhteiskuntaa. Yhteiskunnan tunnustaman aineettoman yksinoikeuden hinta on idean objektivoituminen ja sen ilmaisu. Objektivoituminen voidaan käsittää eräänlaisena materialisoitumisena, jossa idea kehittyy immateriaalioikeuden kohteeksi esimerkiksi teokseksi tai keksinnöksi. Voidaan sanoa, että patenttioikeus kohdistuu siis idean tekniseen ilmentymään, mutta ilmaistuun ideaan ei kohdistu tekijänoikeutta. Tekijänoikeus kohdistuu teokseen, joka puolestaan kuljettaa tietoa ja vie ideaa eteenpäin. Esimerkiksi Apple-yhtiötä luotsanneen Steve Jobsin lausahduksen ”I want to put a ding in the universe” synnyttämät ajatukset ja ideat ovat vapaasti käytettävissä, mutta em. sanamuodossa olevaan teokseen kohdistuu tekijänoikeus vielä 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä sekä Suomessa, että Yhdysvalloissa Suomen mm. vuonna 1986 ratifi oiman Bernin yleissopimuksen (1886) Pariisin sopimuskirjan nojalla, jota vahvistaa kaikissa Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäsenvaltioissa vuonna 1995 voimaantullut WTO:n perustamissopimuksen liitesopimuksena oleva TRIPS-sopimus.
Syntyykö talouskasvu ideoiden kasvusta ja niiden monistamisesta? Ideat ovat uudistumisen ydin. Ne eivät ole taantuma-alttiita.
Suuri osa taloudellisesti tuottavista ideoista, ratkaisumalleista (tuote-, palvelu- tai liikeideoista) ei synny strategisen huippuosaamisen keskittymissä tai laboratorioissa vaan luovan keksijän kokemasta kitkasta karheassa tarvelähtöisessä massa- tai täsmätuotekehitysarjessa. Idea voidaan käsittää tiedollisena hyödykkeenä. Esimerkiksi brändi-ideaa – ts. ideaa viestistä, joka sisältää jatkuvasti täytettävän ja uudistuvan lupauksen – ei voine kukaan yksin omistaa. Mikään ei ole vaarallisempi kuin idea, kun se on (IP-oikeudellisesti) yksin. Riski ja idea, mutta myös liiketoiminta kasvavat monta reittiä. Idealla vapaamatkustaminen on IP-oikeudellisesti katsottuna imartelua, mutta immateriaalioikeudellisella yksinoikeudella se on kielletty. Koska ideaan ei kohdistu omistusoikeuden kaltaista yksinoikeutta, ideaa ei voi (pääsääntöisesti) ”varastaa”. Idea voidaan suojata (inter partes) esimerkiksi salassapidon, kilpailukiellon tai jopa yksinoikeuslausekkeen avulla, muttei suojaus toteudu koskaan täydellisesti kaikkiin tahoihin nähden (erga omnes). Ideoilla ei ole isänmaata, kun taas teollisoikeudet syntyvät, elävät ja kuolevat kotimaassaan (lex rei sitae pääsääntö).
Löydetty idea
Vaikka tietämys ja omiin kokemuksiin perustuva osaaminen on luovuuden perusta voi vakiintuneiden käytäntöjen ja strategisten valintojen (best practice yms.) seuraaminen rajoittaa luovuutta ja estää idean syntymisen. Graham Wallas uskoi, että vaikka luova ajattelu alkaakin tietoisessa mielessä, sen on voitava hautua ja unohtua hetkeksi. Esimerkiksi astuessaan kylpyyn Arkhimedes huudahti yllätyksellisesti ja äkillisesti ”ηὕρηκα!” oivallettuaan hydrostaattisen periaatteen. Huudahdus tarkoittaa sananmukaisesti ”olen löytänyt”. Patenttioikeudellisesti ymmärrettynä löytö voidaan käsittää keksinnön vastakohtana; löytö julkituo jotain jo olemassa olevaa. Löytöön ei kohdistunut 200-luvulla eKr. yksinoikeutta, eikä tänä päivänäkään löytöä voida patentoida. Kuitenkin etymologisesti verbi keksiä (englanniksi ”to invent”/ ranskaksi ”inventer”) latinaksi invenire tarkoittaa sekä ”löytää”, että ”toteuttaa”… Lisäksi keksintö voidaan käsittää tarveidean, markkinointi-idean ja toteutusidean summana. Ideaan sitoutuminen ja motivoituminen vaativat vastaanottokykyä, asiantuntevaa arviointia ja idean hyväksymistä, kun taas eteenpäin vieminen ja jatkokehittäminen suuntaamista ja kanavointia..
Idean jalostuminen IPR-objektiksi
Ajatukset, jotka eivät jää vain haaveiksi tai unelmiksi kiteytyvät ideoiksi. Ideat voivat todellistua ja jalostua mm. olemassa olevien ja tulevien tarpeiden ja uusien mahdollisuuksien tunnistamisen ja ristiriitojen ratkaisemisen kautta immateriaalioikeuden sääntelemiksi objekteiksi. Esimerkiksi patenttihakemuksen selityksessä keksintö kuvataan yksityiskohtaisesti (ts. ei vaikeaselkoisesti tai monisanaisesti). Selityksessä on esitettävä niin paljon tietoa, että kyseisen alan keskivertoammattilainen ymmärtää keksinnön periaatteen ja pystyy toteuttamaan sen käytännössä (PatL 8 § 2 mom.). Keksinnön selitys saa sisältää ainoastaan sellaista, mikä on tarpeen keksinnön selventämiseksi (PatA 17 §).
Keksintö
Keksintö - peruskalliomme
Onko olemassa jotain, mikä ei olisi keksintö tai mitä ei olisi keksitty? Kaikki on uutta jokaiselle, kun sitä tarkastelee ensimmäistä kertaa. Lapsi keksii taltan käytön uudestaan nähdessään sen ensimmäistä kertaa, vaikka ko. tekninen ratkaisu on tunnettu Suomessa jo mesoliittiselta kaudelta. Pajun niinestä tehtyjen verkkojen ajasta alkaen olemme muokanneet ympäristöämme ja perustaneet kulttuurimme keksintöihin. Mikään muu osaamisvaranto ei ole vaikuttanut kansakuntamme kehitykseen läpi esihistorian ja historian niin paljon kuin keksinnöt.
Mikä on keksintö?
Keksintö on prosessi ja sen tulos, objekti ja saavutus, yleinen ja erityinen käsite, patentoitavuuden ehto ja patentin kohde. Kansalliset lainlaatijamme eivät ole läpi historian pitäneet mahdollisena tai tarpeellisena määrittää keksinnön käsitettä. Patenttilaissamme tyydytään määräämään seuraavaa: ”Joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti […] voi hakemuksesta saada patentin keksintöön […].” Sillensäjättö on asettunut ko. määrittelyn teoriaosuuden oikeuskirjallisuuden pohdittavaksi ja tulkinnan tuomioistuinten tehtäväksi. Kuitenkin molempien edellä mainittujen antamat vastaukset kohdistuvat patentoituun keksintöön, eivät itse keksintöön. Esimerkiksi saksalaisperäisessä ajattelussa keksintö käsitetään ”säännön muodossa tekniseen kysymykseen annetuksi vastaukseksi” ja norjalaiset katsovat, että keksintö on konkreettinen vastaus (konkret løsning) tekniseen ongelmaan, jolloin ”todellisuutta” arvioidaan tarkoituksenmukaisuuden ja käytettävyyden avulla… Suomessa keksintö määritellään vakiintuneesti ja selkeästi ”tekniseksi vastaukseksi tekniseen kysymykseen”. Keksintö ei ole tekaistu ratkaisu. Tekniikan käsite (kreikan ”techne” tarkoittaa taitoa, käsityötä sekä taitavuutta) on monimerkityksinen ja avoin vastaanottamaan kaiken uuden. Uudistumisen jatkuvuus on kehityksen elinehto.
Onko mitään uutta olemassakaan?
Mikään ei ole kemiallisesti absoluuttisesti uutta, mutta keksinnön on silti oltava täysin uusi. Kuitenkin absoluuttisen uutuuden ehdon edessä valtaosa vielä tuntemattomista aineyhdistelmistä on vielä keksittävä (patentoitavissa) tai löydettävä (ei-patentoitavissa). Uutuus on siis juridinen fiktio. Todellisten, uusien ja vanhojenkin ongelmien löytäminen ja ratkaiseminen vaatii keksijältä laajaa tiedollista ja kokemuksellista pohjaa. Tiedollisen pohjan objektiivinen osoittaminen voidaan suorittaa mm. uutuustutkimuksen avulla. Tutkimuksessa todetaan tekniikan taso ja kartoitetaan luodun (keksinnön) riippuvuussuhde olemassa oleviin ratkaisuihin. Olemassa oleva tekniikan taso koostuu puolestaan vapaista ja IP-varatuista (mm. patentoiduista, hyödyllisyysmallisuojatuista) teknisistä ratkaisuista, jotka ovat aiemmin tulleet tunnetuiksi (ns. julkaistu rajoittamattomalle ihmisjoukolle). Ei siis patenttia ilman keksintöä, eikä keksintöä ilman keksivää keksijää. Keksijän yhteiskunnallinen tunnustaminen on mahdollista vain, jos hän ei jättäydy tunnistetun keksintönsä varjoon.
Kuluerä vai innovaatio?
Keksintö voidaan käsittää teollisesti hyödynnettävissä olevaksi tai hyödynnetyksi kilpailueduksi eli ymmärtää innovaatioksi (uudisteeksi, uudennokseksi tms.). Keksintö ei sellaisenaan ole innovaatio. Keksintö oikeuttaa kilpailuedun, jonka luova yksilö (keksijä, tiimi tms.) on mahdollistanut. Vaikka immateriaalinen yksinoikeus tuottaa määräaikaisen kilpailuedun ja omistajuuden kaltaisia oikeusvaikutuksia, tämä strateginen etu – erityisesti teollisoikeudellinen yksinoikeus (esim. patentoitu tai hyödyllisyysmallisuojattu keksintö) – pysyttää itsensä vain kulueränä, ellei sitä hyödynnetä liiketaloudellisesti.
Teollisoikeudellisesti rekisteröidyn tai vielä idea-asteella olevan kasvupotentiaalisen teknisen ratkaisun ympärille ja uudistamishaluisen toimijan tueksi tulee siis koota osaavia ihmisiä viemään keksintöä innovaatioksi.
Merkki
Merkin merkitys - sanoja, tekoja ja mielivaltaisuutta
Luovan työn tuloksiin on asetettu vuosituhansia omistajan nimi, objektin nimitys ja/tai valmistajan nimi tai tunnusmerkki. Nykyisin merkitykselliset sanat taipuvat mm. teoksiksi, nimiksi ja nimityksiksi, kuten toiminimiksi ja aputoiminimiksi, tunnuksiksi (mm. sähköverkkotunnuksiksi) ja tunnusmerkeiksi, kuten tavaramerkeiksi. Patentoitavallekin keksinnölle tulee antaa nimitys. Yleiseurooppalaisesti katsotaankin, ettei patenttihakemusten selityksissä saa käyttää tekaistuja tai keksittyjä nimityksiä. Suomalaisessa patenttihakemuksessa tarkoitettu keksintö voidaan nimetä vain poikkeuksellisesti [sana]tavaramerkkiä käyttäen, jos hakemuksen kohdetta ei voida sopivasti määritellä vakiintuneella nimityksellä. Silloin tulee hakemuksessa käydä ilmi, että kyseessä on tavaramerkki.
Tavaramerkillä tarkoitetaan myytäväksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden tai palvelujen toisista tavaroista tai palveluista erottamiseksi käytettävää erityistä tunnusmerkkiä. Tavaramerkin ydintarkoitukseksi on asetettu investoinnin suojaaminen mm. erottamis-, alkuperä-, kilpailu- ja markkinointitehtävien muodossa. Investoinnin suoja kattaa kaikki ansaintalogiikat ja -mallit, kuten GPL-lisenssien alaisiin (General Public License) ohjelmistoihin kohdistuvat tavaramerkit (esim. Linux ja tietyt Android -sovellukset).
Merkki nimeen omaan
Yksinoikeus tavaramerkkiin voidaan saada hakemuksesta tapahtuvalla rekisteröinnillä tai vakiinnuttamalla merkki. Rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus Suomessa (TMerkkiL 1 §), omistajuus esimerkiksi Ranskassa (art. 712.1 CPI in limine) ja omistajalle tiettyjä yksinoikeuksia Englannissa (UK TMA 1994). Tavaramerkkilakimme mukaan rekisteröitävissä olevan tavaramerkin on oltava graafisesti esitettävissä ja erottamiskykyinen, muttei kielletty (esim. valtiollinen tunnusmerkki), estetty (esim. toisen suojattu tavaramerkki, toiminimi, aputoiminimi, toissijainen tunnus, malli, teos, nimi, lajikenimi, maataloustuotteen tai elintarvikkeen maantieteellinen merkintä tai alkuperänimi) tai harhaanjohtava tuotteen tai palvelun suhteen tai yksistään niiden laatua takaava… Estettyjen merkkien määrittelemiseksi oikeuskirjallisuus onkin ehdottanut saatavuuden kriteeriä ja uutuuden ehtoa. Tavaramerkin graafisen esitettävyyden ehto on toistaiseksi absoluuttinen, kun taas merkin ehto on varsin avoin. Avoimuus perustuu lain esimerkinomaiseen luetteloon mahdollisista tavaramerkeistä: sana, mukaan lukien henkilönimi, kuvio, kirjain, numero taikka tavaran tai sen päällyksen muoto. ’
Rekisteröintimenettelyn materiaalisuus määrää graafisen esitettävyyden ehdon sisällön kehityksen. Suomessa sana-, kuvio-, ääni- ja 3D-merkkien graafi nen esitettävyys on ongelmatonta. Sanoman ja merkkien ilmaisutapojen kehitystä säätelevät vain aistiemme rajat. Myötätuulessa olevan tavaramerkkidirektiivin ja asetuksen muodostaman sääntelykokonaisuuden uudistamisen yhteydessä on esitetty, ettei tavaramerkkiä enää tarvitsisi esittää graafisesti, vaan olisi riittävää esittää merkki niin, että toimivaltaiset viranomaiset ja yleisö voivat määrittää sen haltijan saaman suojan täsmällisen kohteen. Käytännössä muutos laajentaa hyväksyttäviä merkin esittämistapoja, mutta samalla asettaa niille täsmällisyyttä koskevia vaatimuksia. Muutoksesta itsestään ei arvioiden mukaan aiheudu merkittävää muutosta suhteessa nykytilaan, joskin muutos aiheuttaa jossain määrin epävarmuutta sen suhteen, miten säännöstä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä myöhemmin tulkitaan. Ehdotuksen perustelujen mukaan tarkoituksena on lisätä joustoa ja parantaa oikeusvarmuutta.
Kolmiomainen mielivaltaisuus palkitaan
Tavaramerkki on samanaikaisesti valinta ja suhde. Sekoitettavuus on tavaramerkkilain keskeisin ja keskustelluin käsite. Oikeuskirjallisuus objektivoi sekoitettavuuden käsitettä mm. samanlaisuus-erilaisuus (visuaalisuuden ja foneettisen yms.) arvioinnin avulla, merkkien vahvuuden ja heikkouden demonstraatiolla, kohderyhmien (laajuuden ja laadun) identifioimisen kautta, identiteettielämysten ja mielleyhtymien kautta sekä oikeustaloustieteellisen riskianalyysin avulla. Käytännössä tulkinnanvaraista sekoitettavuus- tai sekaannusvaaraa harkitaan kokonaisarvioinnin perusteella, jossa rekisteröitäväksi haettu merkki kohdistetaan olemassa olevaan (esim. estemerkkiin) valinnallisesti sekä suhteellisesti kansallisella tasolla. Tavaramerkki luo siis kolmiomaisen suhteen haltijan, tavaran tai palvelun ja kuluttajan välille. Tämä suhde on kehittynyt järkiperäisestä tunne- ja mielikuvapohjaiseksi tavaramerkkien ja brändien taloudellisen merkitysten kasvun kautta. Lisäksi tavaramerkin olemassaolo ja toteuttaminen edellyttävät erottamiskykyä. Erottamiskyvyn saavuttaminen ei edellytä täydellistä vakiintumista, kun taas erottamiskyvyn vaatimus on ehdoton, ellei vedota vakiintumiseen. Rekisteröitävän tavaramerkin on siis oltava erottamiskykyinen (distinktiivinen) merkki. Erottamiskyvyn sisältöä voidaan hahmottaa merkin geneerisyyden (yleisyyden) ja kuvailevuuden (deskriptiivisyyden) kieltojen sekä suggestiivisuuden vaatimuksen kautta. Suggestiivisuus voidaan määritellä merkin suhdefunktion omaperäisyyden avulla. Omaperäisyyden kasvaessa (mm. evokatiivisuudesta, autonomiasta, itsenäisyyteen) merkki luo suhteensa ko. tuotteeseen tai palveluun yhä mielivaltaisemmalla asiayhteydellä. Tavaramerkin, joka luo vahvan mielivaltaisen asiayhteyden katsotaan yleiseurooppalaisesti rajoittavan kohtuullisesti elinkeinovapautta ja kilpailua. Omaperäisyys ja tietynasteinen mielivaltaisuus ovat siis osa tavaramerkin ydintä.
Näytä usein kysytyt kysymykset
[sivusto rakenteilla]
[...]